14.07.2007 - 15:15


Johdanto:

The Walt Disney Company (tunnetaan yleisimmin nimellä Disney) on maailman suurimpia media- ja viihdeteollisuusyhtiöitä. Veljekset Walt ja Roy Disney sekä animaattori Ub Iwerks perustivat pienen animaatiostudion
16. lokakuuta 1923. Nykyään se kuuluu Hollywoodin suurimpiin elokuvastudioihin, ja yhtiö omistaa myös yksitoista teemapuistoa ja useita televisioverkkoja.

Walt Disney Pictures on yhdysvaltalainen elokuvastudio, jolla on studioita Yhdysvalloissa ja Japanissa. Se on The Walt Disney Companyn elokuvatuotannon päästudio. Walt Disney Pictures perustettiin vuonna 1983 ja se on keskittynyt lastenelokuviin.

Disneyn piirretyt:

Disneyn piirretyistä puhuttaessa aina jokaisella on jotain sanottavaa. Nykyään on todella vaikeaa löytää ihmistä, joka ei olisi nähnyt vähintään yhtä piirrettyä elokuvaa Disneyltä. Alkuperäiskielet tietysti kunniaan yleisesti ottaen elokuvia katsottaessa, mutta Disneyn piirretyt ovat sitä luokkaa, että ne on lähes pakko katsoa suomi-dupeilla (tai mistä maasta itse onkaan), sillä kun lapsena pääsee kerran Disneyn elokuvien makuun suomenkielisinä, sen jälkeen on jatkettava samalla linjalla tai hohto katoaa.

Klassikkoelokuvat, kuten Leijonakuningas, Kaunotar ja Hirviö, Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Tuhkimo ja Kaunotar ja Kulkuri, ovat sellaisia elokuvia, jotka yleensä nämä vanhemmatkin "lapset" (yli 18-vuotiaat) ovat nähneet. Mahdollisesti he myös nykyäänkin aina säännöllisin väliajoin katsovat niitä. Tietysti nykyajan lapsetkin (1-18-vuotiaat) katsovat vanhoja klassikoita, mutta he usein näkevät ne uuden ja kehittyneen teknologian ansiosta parempilaatuisina. Teknologia ei tietenkään takaa elokuville nostalgisuutta, joka vanhoissa elokuvissa on. Tuohan se lapsuuden elävänä mieleen kun katsoo 23-vuotiaana saman elokuvan (samalla laadulla), joka oli ehdoton suosikki 5-vuotiaana.

Nykyäänkin Disney tuottaa uudempia piirrettyjä, kuten Keisarin uudet kuviot, Tarzan, Aarreplaneetta ja Karhuveljeni Koda, jotka ovat erityisesti pienempien lasten mieleen. Toki niitä vanhemmatkin katsovat, sillä ovathan ne kuitenkin Disneyn tuotantoa, mikä on vähintäänkin huumoritakuu monille. Disneyn piirretyt sisältävät huumoria välillä niinkin paljon, että rupeaa oikein mietityttämään, että mistä niihin edes keksitään niin paljon ideoita. Näille huumoripläjäyksille saakin sitten toisinaan nauraa oikein vatsa kippurassa ja kyyneleet silmissä.

Tietenkään ei saa unohtaa lukemattomia lauluja, joita Disneyn piirretyt sisältävät. Esimerkiksi Leijonakuninkaassa on monien kestosuosikit Hakuna matata, Elämän tie (Circle of Life) ja Tunnetko jo rakkauden (Can You Feel The Love Tonight), joita lauletaankin sitten mukana, joka kerta kun elokuva pyörii. Jokainen Disneyn piirretty sisältää poikkeuksetta tietysti oman määränsä lauluja, joissa rytmi on sellainen, että ne jäävät päähän soimaan siitä hetkestä lähtien, kun ne kuullaan ja sanat ovat niin yksinkertaiset, että jopa pienten lasten on helppo oppia ne jo parin katselukerran (kuulemisen) jälkeen.

Disneyn piirretyt siis tuskin koskaan menettävät hohtoaan, jonka ne ovat säilyttäneet jo monien vuosien ajan. Ne jaksavat aina viihdyttää sekä vanhempaa että nuorempaa ikäluokkaa. Lisäksi niitä tulee koko ajan lisää ja voimme suurella mielenkiinnolla katsoa ja odottaa, mitä uutta he ovat taas tällä kertaa keksineet, mutta vanhat suosikit tietysti säilyvät aina suosikkeinamme.

Oma mielipide Disneyn piirretyistä:

Henkilökohtaisesti pidän enemmän itse Disneyn vanhemmista tuotoksista, mutta toki katselen uudempiakin elokuvia. Vanhemmissa vain sattuu olemaan sitä nostalgisuutta, joka saa ihokarvat nousemaan pystyyn katsoessa ja uudempia katsonkin sitten lähinnä huumorimielessä. En toki voi väittää nähneeni kaikkia Disneyn piirrettyjä, mutta olen nähnyt kyllä monet niistä vähintään sen yhden kerran.

Kaunotaren ja Hirviönkin olen nähnyt joskus pienenä viimeksi, mutta jo silloin se teki minuun niin suuren vaikutuksen, että se lukeutuu yhä yhdeksi suosikeistani Disneyltä.

Pidän myös suunnattomasti Disneyn piirrettyjen lauluista ja erityisesti pidän leijonakuninkaasta tältä osin. Leijonakuninkaan laulut lukeutuvatkin siihen kategoriaan, joita monesti lauletaankin mukana (etenkin kaveriporukalla) sitä katsottaessa.

Kunnioitan siis suuresti Disneyn piirrettyjen tekijöitä, joille pitää nostaa hattua loistavasta työstä ja siitä, että he ovat saaneet Disneyn säilyttämään suosionsa jo näinkin pitkään.

Oma TOP 4 Disneyn piirretyistä:

1) Leijonakuningas (The Lion King)
2) Kaunotar ja Hirviö (Beauty and the Beast)
3)
Miekka kivessä (The Sword in the Stone)
4) Aristokatit (The Aristocats)

Leijonakuninkaan lyriikoita:

-Elämän tie-
(Circle of Life)

Synnyit lapsi sä kun tähän maailmaan
ja aurinko sua häikäisee.
On nähtävää paljon elettävää,
aika tuo siihen ei riitäkkään.
Ja kun askel askeleelta
enemmän löydät löydettävää.
Aina aurinko maan
meitä johdattaa vie mukanaan
yhä vaaeltaa.

Se on tie Elämään
ja käyt kulkemaan
Läpi yön se'e vie
ja toivoon saat
Paikan jokainen polultansa löytää
Aina uuteen käy tie elämään...

Se on tie elämään
ja käyt kulkemaan
läpi yön se vie,
ja toivon saat
paikan jokainen polultansa löytää.
aina uuteen käy tie elämän.

-Kunhan kruunun saan kuninkaan-
(I Just Can't Wait To Be King)

Oon kuningas mä huomisen, siis kaikki varokaa
No on siinä hassu kuningas, ei harjan karvaakaan
Ei kuningasta suurempaa oo nähty milloinkaan
Harjoittelen pöyhkeilyä sekä karjuntaa
Ei oikein innosta tuo ollenkaan.
Kruunun vain kun saan kuninkaan.
Siihen on vielä pitkä matka, ja jos sä luulet...

Kukaan ei mua käske.
Kun sanoin sitä, että...
Kukaan ei nyt häärää
En minä määrää!
Kukaan ei myös huuda.
Etkö sinä nyt ymmärrä että...
Kukaan ei mua määrää.
Minä määrään!

Tehdä ihan kaiken saan.
No ei missään tapauksessa.
Paikan kun saan kuninkaan.

On vihdoinkin nyt meidänkin päästävä sopimaan.
En tarvii pikkulintua mua nyt neuvomaan.

Jos monarkian kohtalo on tämä, lähden pois.
Poistun maasta, pois Afrikasta tään linnun matka ois.
Tää pentu perinteet käy rikkomaan.

Kruunun vain kun saan kuninkaan!

Heti vasemmalle.
Heti oikealle.
Heti kun mä käsken.
valta leijonalle!
Ei vielä!

Nyt kaikki luodut maan näin laulakaa.
Saan kuoron suusta suuhun raikumaan:
On Simba kuninkaamme tosiaan!

Kunhan kruunun saan kuninkaan!
Kunhan kruunun saan kuninkaan!
Kunhan kruunun saan kuninkaan!

-Vallan saan-
 
(Be prepared)

Sen tiedän, et aatoksen voimaa
Ole ei teillä kai laisinkaan
Vaan tyhmyyttänne mä en soimaa
Kun käyn teitä komentamaan

On aivonne tyhjistä tyhjin
Ja järkenne järjettömyys
Vaan tottelevaisuus käskyihin
On se tään mielenkiintoni syy

Valmistautuen käy tähän aikaan
Vihdoin vaihtuvi tää kuninkuus
Se selkääsi riipii, kun luoksesi hiipii
Ja minne se loikki?
Nyt laita suu poikki!
Jos ohjeeni jaatte te palkkion saatte
Kun mun paikkani on kuninkuus
Silloin kaikkia saan komentaa
Vallan saan!

Jea, vallan saan! Haha! Vallan hauskaa! Haha! Ai miten?
Kuningas kuolee!
Tääh? Onks se pipi?
Ei typerys. Me tapamme hänet. Ja Simban myös.
Hyvä idea! Ei enää kuningasta! Ei kuningasta, la la la la la!
Idiootit! Meille tulee kuningas!
Ai, mut sä sanoit...
MINÄ olen kuningas! Seuratkaa, ettekä ikinä näe nälkää!
Jea! All right! Kauan eläköön kuningas! Eläköön kunigas! Eläköön kuningas!

On kohta nyt Scar kuninkaamme
Hyeena herkkuja saa

Te myös totta kai teette työnne
Se vaatimus on kuninkaan
On eessämme herkkujen aikaa
Ja vaikka mä parhaimmat saan
Mut tahtoain riko et lainkaan
Mua ilman et saa karvaakaan!

Valmistautuen käy tähän juoneen
Valmistautuen käy rikokseen
(Oo la-la-la!)
Kun voittomme vihdoin
(Ruokaa saan)
Me saamme, mä silloin
(Syödään vaan)
Oon kaikista suurin
(Kuuluuko)
Kun hymyhuulin
(Nälkä on)

On kuningas kaiken, sen kunnian sai ken
Kun kuningas oon, kaiken teen
Kun mun hampaani kruunuun vain saan
Vallan saan!

Kun mun hampaani kruunuun vain saan
Vallan saan!

-Hakuna Matata-

Hakuna matata sana ihana on
Hakuna matata kertoo kohtalon
Ei huolenhäivää, päivä on huoleton
Filosofiaa näin on se vaan
Hakuna matata

Kun hän oli aivan pien
Ku mää olin aivan pi-ääääään!
Ihan kiva
Thänks

Hän huomasi omaavansa sen aromin
Joka löyhkäten siisti koko savannin
Sydän sialla on, vaikka haisenkin
Ja siis en ollut siunattu ystävin

Ja voi häpeää!
Voi häpeää!
Kestä en elämää!
Oli hirveää!
Ei ole vierasta
Ja mitä sä teet?
Tekee mieleni...
Hei, Pumba, ei yleisön edessä!
Ou. Sori.

Hakuna matata sana ihana on
Hakuna matata kertoo kohtalon
Ei huolenhäivää, päivä on huoleton
Anna palaa, skidi!
Filosofiaa näin on se vaan
Hakuna matata

Hakuna matata, hakuna matata, hakuna matata, hakuna ...

Ei huolenhäivää
Päivä on huoleton
Filosofiaa näin on se vaan
Hakuna matata...


-Tunnetko tään rakkauden-
(Can You Feel The Love Tonight)

Tyhmäkin se huomaa
Häh?
Tää juttu selvä on
On?
Ne rakastuu, hän hylkää ystävät
Tää trio duo on
Ou
Tuo hurma poikamiehen
Näin ajaa boksistaan
Ja tunnelma taas romantiikallaan
Sen boksin tuhoaa

Tunnetko jo rakkauden
Sen onnen hiljaisen
Kun luodut maan voi toistaan rakastaa
Ja saada rauhan sen

Tän tunteen tunnustaisin
Vaan kertoa en saa
Se, mitä kerran tein, mahdotonta!
Mua vainoo ainiaan

Hän välttelee ja salaa
En voi mä käsittää
Hän miksi ole ei se kuningas
Mi' on hän syntyjään?

Tunnetko jo rakkauden
Sen onnen hiljaisen
Kun luodut maan voi toistaan rakastaa
Ja saada rauhan sen

Tunnetko jo rakkauden?
Jo kohta löydät sen
Kuin varkain käy se yössä sydämeen
Tunne yhteinen

Siis jos hän jääkin rakkauteen
Naisen kainaloon
On poikamies tuo veikko iloinen
Ja valmis tuomioon...

-Aamuraportti-
(The morning report)

Simpanssit taas apinoivat, moiset änkyrät
Elefantit edelleenkin siitä kärsivät
Sisiliskon siskonpoika ei oo moksiskaan
Kun anakonda sillä hieroo kitalakeaan
Se pahkasika saikin hikan liikaa syötyään
Ja siksi tänään kylään teille ei nyt pääsekään

Tiedote aamun on tää
Uusimmat juorut ja sää
Joka mur, kvaak ja bää
Täytyy mun selvittää
Tiedot aamun on nää

Tiedote aamun on tää
Uusimmat juorut ja sää
Joka mur, kvaak ja bää
Täytyy se selvittää
Tiedot aamun on nää


Disneyn piirrettyjen arvosana: 10
Kirjoittaja
[ KUVA ]
Nimi
Miia.
Kuvaus
I'm the type of girl who will burst out laughing in dead silence because of something that happened yesterday...






Ilmainen www-laskuri

6.7.2007->